88!
Pitkän hiljaisuuden jälkeen ajattelin että voisi olla hyvä avata sanaisa arkkunsa taas täällä blogin puolella. Edellisestä päivityksestä on melko pitkä aika, mutta laakereillani en ole maannut vaan aika on käytetty tehokkaasti hyödyksi raskaiden työjaksojen, intessiivisen treenaamisen ja kulttuurillisten töiden parissa. Tällä viimeisellä tarkoitan että olen kirjoittanut tekstiä erääseen kansallismieliseen julkaisuun ja väsännyt levy-arvioita, joita myös ehkä saadaan linjoille eräitä kanavia pitkin. Myöskin treeniin liittyen sanottakoon, että olen ajatellut alkaa julkaista treeni-blogia.
Tässä kun kevät alkaa pikkuhiljaa muuttua syksyksi, ajattelin että olisi hyvä kerrata vähän kesän menoja. Juhannus oli meikäläisellä vapaa ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen, joten sitä ehti mökkeillä, uida, samoilla luonnon helmassa ja syödä hyvin. Aikaisemmat juhannukset ovat menneet autopiirissä, baarin ovella ja muissa työn toimissa.
Tuska Open Air 2013
Pakko myöntää että Tuska ei ole koskaan ollut ihan se meikäläisen mieleisin festari. Itseasiassa tämä on toinen kertani. Edellinen kerta 2011 oli sinänsä ihan OK reissu, kiitos Impaled Nazarene ja Enslavedin, vaikka renksuhous-kiltti-partakoru-juomasarvi linjalle pukeutuneiden "viikinkien" rivit olivat sellainen asia jossa olisi kirveellä töitä. Siis oikeasti, langanlaihat "miehet" kilteissään huutavat "olen viikinki kun juon kaljaa sarvesta" ja silti kunto on sitä luokkaa että sitä rannikkoluostarin porttia edes saisi murrettua auki, saati sitten pystyisi sitä luostaria polttamaan kun vanha pappismies todennäköisesti tyrmäisi nämä urhot viskelemällä virsikirjoja.
No, takaisin aiheeseen. Tänä vuonna Tuskalla oli todellinen valtti hihassaan, nimittäin heavy metallin epäpyhä kuningas King Diamond. Tästä syystä tuli ostettua lippu perjantaille. Aamulla minä ja parempi puoliskomme nousimme junaan Salon asemalta ja reilua tuntia myöhemmin nousimme metroon Helsingin rautatieasemalla.
Ensimmäinen miinus tuli pääportin sijainnista. 2011 portti oli heti metro-aseman vieressä, nyt se oli toisessa päässä Suvilahtea, joten sinne pääsi vain kiertämällä koko alueen. Onneksi muruni oli ottanut neuvostani vaarin ja pukeutunut itseni tavoin reisitaskuhousu-maihari linjalle, joten matka sujui joutuisasti. Miettikää nyt, kuinka paljon siinä olisi kulunut aikaa, kiertää kilmoetrin verran kuumassa auringonpaisteessa mukanaan neitokainen korkeissa koroissa ja korsetissa :D
Alueelle vohdoinkin päästessämme päälavalla oli soittamassa joku paska bändi. Näin ollen ensimmäiseksi aika kului myyntialueeseen tutustuessa. Paikalla oli festareilla esiintyvän Bolt Thrower bändin oma merch-koju, muille bändeillä tarkoitettu koju, Levykauppa X:n kauppa-auto, Leather Heavenin koju ja useita ruokakojuja. Kyllä se siitä iloksi muuttui, kun pääsi terapisesti selailemaan levylaareja ja mukaan tarttui halvalla Goatwhoren ja Mercifull Faten kiekot. Ja sitten syömään, eli muikkuja, paahdetuja ruispaloja ja karpalo-vissyä. Oi jumalauta kun kelpasia. Tarjolla oli myös murkinaa laidasta laitaan aina vohveleista savukalaan ja bratwurstista kebabbiin, joten nälkä ei päässyt yllättämään. Tyypilliseen festaritapaan annoksen eivät olleet ihan halpoja, mutta onneksi kuitenkin sen verran runsaita että suhdanteet pysyivät kunnossa.
Ensimmäinen bändi jonka katsastin oli Abhorrence. Vanhat parrat olivat lavalla verestämässä muistojaan ja mikäs siinä kun soitto kulki. Tulihan siinä kultua hitti jos toinenkin. Tästä sitten muru halusi suunnata katsomaan Wintersunia. Mitäpä ei mies kuolemattoman rakkauden eteen tekisi ja siinä sitten seistiin renksuhousujen ja partakorujen keskellä. Ok, kyllä Wintersunin jätkät soittaa osaavat, mutta se tä-dädädä-dädä-riffi joka biisissä alkoi puuduttaa. Muru oli kuitenkin tyytyväinen ja keikan jälkeen ilmoitti haluavansa juotavaa, joten suunta kohti kaljakarsinaa. Huomasi että tarjoilu oli santsattu enempi sinne alkoholin puolelle, sillä vissyä sai odottaa hetken ennen kuin baarimikko sellaista jostain lavan takaa löysi. Sen verran poikkesin periaatteistani että maistoin yhden shotin Koskenkorvan uutta Valhalla juomaa, vähän jägermaisterin tyylistä mutta lisäksi suomalaisilla yrteillä maustettua herkkua.
Kohta päälavalta kajahtivat Bolt Throwerin The IVth Crusaden tahdit, joten suunta sinne. Bändin touhuja seuratessa voi vain miettiä, että miten näin hyvää ja väkivaltaista musiikkia tekevät henkilöt voivat olla lavan ulkopuolella täydellisiä vassari-hippi-mulkkuja, joka lakimiehen avulla savustaa muita bändejä pois tapahtumasta jossa soittavat?!? Niin tai näin, setti oli kyllä silkkaa murhaa: Warmaster, ...For Victory, When Glory Becons ja encorena kuultu In Battle There is no Law... Huh huh.
BT:n jälkeen emännys jäi jonottamaan nimmareita Wintersunilta, joten itse livahdin myyntikojulle. Nyt mukaan tarttui helvetin hieno King Diamon LS-paita. Pikaisen nestetäydennyksen jälkeen tuli paineltua päälavalle, jotta se mitä tultiin katsomaan tulisi varmasti todistettu parhailta paikoilta.
Kauaa ei tarvinnut odottaa, sillä Kuninkaan kaltainen herrasmies ei antanut yleisön odottaa itseään liian kauan. Soundcheckin aikana lava oltiin suojattu mustalla kankaalla, mutta intron startatessa kangas putosi paljastaen lavalle rakennetun Amonin talon. Lavaa reunusti rauta-aita, rumpujen ympärillä oli kiviset pääkallopylväillä koristellut portaat... Intron aikana muut soittajat nousivat lavalla ja ottivat soitto-asennon. Sitten The Candle räjähti ilmoille ja itse Kuningas saapui alamaistensa eteen tuttu silinteri päässään ja reisiluinen mikkistandi kädessään.
Ja hurmosta riitti. Ei millään tullut mieleen että lavalla heiluva mies oli jo 60-vuotias ohitus - ja selkäleikkauksesta toipuva mies. Kingin äänni oli kohdallaan ja mies selkeästi nautti joka sekunnista lavalla. Esiintyminen oli jotain soiton ja teatterin sekoitusta: lavalla vieraili mm. isoäiti jolle King lauloi kappaleen "Wellcome Home", "Voodoon" aikana lavalla oli nuori nainen esittämässä voodoo-tanssin ja jolle King kappaleen lopussa juotti maljan kananverta. Settilista oli silkkaa timanttia (rehellisesti, eihän Kingillä huonoja olekkaan, paitsi ehkä Abigail II). Soittoa maustettiin myös Andy LaRocuen ja Mike Weadin akustisella soitolla sekä Matt Thompsonin rumpusoololla. Ja Mercifull Fatea tuli kaksin verroin (Come to the Sabbath & Evil)
Ainoa miinus oli se että setti oli liian lyhyt (1,5 h) Kyllä tätä olisi hyvin jaksanut vaikka parikin tuntia, sillä kuten jo edellä totesin, Kingin discografiasta löytyy enemmän kuin tarpeeksi hyvä kappaleita joita livenä haluaisi kuulla. Anyway, Suvilahdesta poistui varmasti perjantain yöhön joukko tyytyväisiä King Diamon faneja, minä mukaanlukien.
King Diamondin Settilista: http://www.setlist.fm/setlist/king-diamond/2013/suvilahti-helsinki-finland-3d9116f.html
