Vuoden levyt 2012

Tässä seuraavaa postausta nykynuorison rappiosta miettiessäni ajattelin ajankuluksi julkaista listan parhaista julkaisuista tänä vuonna. Lista koostuu lähinnä black metallista, mutta mahtuu mukaan muutama yllättäjäkin.


Vuoden parhaat levyt 2012
by Nordic Commando blog:

Absurd: Asgardshrei (re-relase)

Asphyx: Deathhammer

Azazel: Jesus Perversions (Raping the Virgin Mary) 

Förgjord: Sielunvihollinen

Goatmoon: Son of the Northwind

Heiliger Krieg: Leben Heisst, um Das Leben Kämpfen!

Hämys: Tie Näyttää Paikkani

Kawir: Isotheos

Pagan Skull: In the Hands of the Fatherland

Pseudogod: Deathwomb Catechesis

Seges Findere: Dessemitize

Uncreations Dawn: The Holy Empire of Rats

Pojasta polvi paranee?

Tämä kysymys, siis nimenomaan kysymys kävi useaan otteeseen mielessä eilen illalla kun saavuin töistä kotiin. Olin meinaan saanut matkalla kotiin todistaa taas tapausta joka sai miettimään nationalistisen liikkeen tulevaisuutta.

Lähdin työpaikalta klo. 20.30 jälkeen. Poikettuani ensin Yliopiston apteekissa lisäravinne ostoksilla lähdin kävelemään lumituiskussa kohti 1,5 km päässä olevaa rautatieasemaa, jonne olin aamulla parkkeerannut autoni. Kadut olivat lauantai-illaksi kovin tyhjiä, mikä ehkä johtui vallitsevista, arktisista olosuhteista. Vaan en antanut huonon sään pilata hyvää tuultani, kun ajatukset olivat sunnuntaisessa vapaapäivässä. 

Hyvä fiilis kuitenkin loppui ensimmäisissä liikennevaloissa. Vihreää valoa kanssani yhtäaikaa sattui odottamaan kaksi alle 18-vuotiasta skinheadia, hyvässä maistissa kumpainenkin. Panin heti merkille miten he vilkuilivat meikäläistä ja sitten toinen kuiskasi, joskaan ei mitenkään hiljaisella äänellä: "Kato tota, takista jo näkee että se on joku anarkisti." 

Tämä kommentti herätti lähinnä hilpeyttä. Ylläni oli siis musta M-67 maihinnousutakki. Olen myös itse pannut merkille että kyseinen takki tuntuu olevan jossain määrin suosittu pukine antifan saastojen joukossa, vaikka kyseessä onkin SOTILASKÄYTTÖÖN suunniteltu takki, eli lainausmerkeissä käytettäköön vasemmistolaisten sodan jälkeen suosimaa sanaa "lahtarinkaapu". Mutta takaisin asiaan: Tämä nuoren skinin kommentti tuntui vielä hassumalta siinäkin mielessä, että takkiani koristi kreikkalaisen NS-metallia soittavan bändin Der Stürmerin hihamerkki ja kaulukseen kiinnitetty totenkopf-pinssi. 

Tälle skinien kommentille tyydyin vain naurahtamaan ja jatkoin matkaani tien yli valon sopivasti muuttuessa vihreäksi. Johtuiko sitten siitä että nämä pikkupojat tunsivat tuon naurahdukseni takia itsensä nolatuksi vai mikä oli, mutta toinen heistä kiihdytti eteeni appelsiinit sullottuna ylisuuren pilottitakkinsa kainaloihin ja alkoi huuta meikäläiselle kauniita sanoja tyyliin "vitun antifasisti" ja "haluatko turpaasi, vitun kommari". Tässä vaiheessa aloin jo hieman hermostumaan ja vittuuntumaan. Siis mitä helvettiä, tällaistako paskaa vannoutunut patriootti ja kanssallissosialisti joutuu kuuntelemaan RASKAAN TYÖPÄIVÄN jälkeen?!? Tässä vaiheessa kehotin poikia jatkamaan matkaansa ennen kuin minä suuttuisin kunnolla. Missään vaiheessa en heille alkaisi sanoisi olevani aatteen miehiä, elleivät he sitä itse osaisi huomioida.

No, tästähän nämä paskanaamat saivat vaan lisää vettä myllyyn ja nimittely jatkoi. Toinen, kavereistä osoitti pipoani ja totesi "kato, se on vielä ruotsalainen". Siis että mitä?!? Pipoani koristi Varsinais-Suomen Suojeluskunnan vaakuna: Sinipunainen S-merkkinen vaakuna. Miten voi alla, että joku itseään suomalaiseksi patriootiksi itseään kutsuva henkilö ei tunnista Suojeluskunnan tunnusta, kun ottaa huomioon kuinka tärkeää osa kyseisellä liikkeellä itsenäisen Suomen historiassa on. Tästä todella kimpaantuneena ärähdin pallinaamalle: "Etkö sä tunnista Suojeluskuntien vaakunaa, vitun epä-arjalainen?". Vastauksena kuului: "Onko se joku hurrien kokoontumisliike?" Sitten tämä valkoisen roskasakin edustaja teki viimeisen virheensä ja alkoi tökkiä meikäläistä sormella rintaan. Fiksu veto, kyllä minäkin tekisin niin itseäni päätä pidemmälle ja 50 kg painavammalle kaverille. Rannelukko, pyöräytys ja kaverin naama sai tutustua viereisen postin seinään. Vieressä ollut rottanaama otti paniikissa pari perääntymisaskelta ja kaiveli taskujaan. Karjaisin: "Kädet pois taskusta tai alkaa luita murtumaan." Kaveri perääntyi kädet ylös nostettuna ja selkeästi pelästyneenä ja katseli mitä nyt tapahtuisi. Seinää vasten nojaamaan laittamani kaveri oli mennyt alun refleksinomaisen sätkimisen jälkeen aivan paskajäykäksi. Päästin hänet irti seinästä ja käytin vielä loskaisen maan kautta. Pojat lähtivät perääntymään "vitun hullu" kommenttien saattelemana. "Tuollaisten lelunatsien ei kannattaisi lähteä painiin ARJALAISEN kanssa", naurahdin ja avasin takkiani sen verran että pojat näkivät kaulassani roikkuvan tunnuksen, jonka hekin varmasti tunnistivat. Pojat katsoivat tässä vaiheessa noloina kengänkärkiään. Annoin vielä heille pienen elämänohjeen: "Pistäkääs nyt pojat mieleen, että kunnon natsi keskittyy ensisijaisesti rakastamaan kansaansa ja auttamaan omiaan, ja vasta toissijaisesti vihaamaan muita, silloinkin vasta kun vihalle on joku kunnon syy". Pojat nyökkäilivät, toinen näytti ihan siltä että purskahtaa itkuun ihan justiinsa. Kysyin vielä että ollaanko me nyt OK vai pitääkö tästä odottaa jotain jatkotoimenpiteitä. Pojat sanoivat että homma on OK ja toinen, se itkua pidättelevä, sanoi vielä että "sori". Kai se sitten riitti tässä tapauksessa. Toivotin vielä pojille hyvät illanjatkot ja lähdin sitten jatkamaan matkaani. Olihan tässä aikaa tuhlattu jo aivan liikaa.Ja vaikka sen suuremmilta kommelluksilta vältyttiin, jäi tästä melkoinen paskan maku suuhun.

Tässä vähän taustaa. Kirjoittelen tässä lähitunteina/päivinä enemmän ajatuksiani jahka saan ne laitettua sanoiksi näytölle...

Wotanin nimeen!

-Nordic Commando-

Levyarvioita: Behexen, Neutron Hammer, Hämys, Vuohi

Behexen: Nightside Emanations

Neljä vuotta edellisen täyspitkänsä jälkeen Suomen mustan metallin pioneereihin lukeutuva Behexen manaa uuden levynsä esiin pimeyden kuiluista. Tuossa kuluvien vuosien aikana muutoksia yhtyeellä on ollut niin levy-yhtiön kuin kitaristien kanssa. Jo edeltävällä My Soul For His Glory levyllä syvyyden kuilujen käärme oli luonut nahkansa uudelleen, tuoden rosoisen ja lemahtelevan aggressiivisuuden mukaan myös painostavampia ja keskitempoisempia tunnelmia. Nightside Emanations jatkaa tällä samalla tiellä.

Okkultistinen black metal on ehdottomasti paras määritelmä kuvaamaan tätä levyä. Yleensä yritän arvosteluja kirjoittaessani välttää vertaamista toisiin bändeihin, mutta tässä tapauksessa on pakko todeta että Nightside Emanations kokonaisuutena on hyvin verratavissa läntisen naapurimme suurimpien, kuten Watainin ja Mardukin tuotoksiin.  Jo hienon digiCD:n kannet ovat maalauksia, symboleja ja bändikuvia myöten viimeisen päälle tehty. Pahaenteistä introa seuraavaa ensimmäinen varsinainen kappale Wratful Dragon Hau-Hra avaa helvetin portit selälleen. Hoath Torog karjuu kuin raivopäinen peto jämäkän rumputulituksen saattelemien pimeässä hohtavan tikarin lailla viiltävien riffien päälle. Tasapainoa kaaokseen haetaan myös paikoin keskitempoisilla kappaleilla, kuten Circle Me ja Temple of the Silent Curses. Jeesuksen teurastamisen sijaan sanootuksissakin tehdään kunniaa Lilithille, Samaelille ja muille kuilujen demoneille. Ensimmäisen kuntelukerran jälkeen ensimmäinen ajatus oli, että Nighside Emanations on hyvin viimeisenpäälle hiottu kokonaisuus asialleen palavasti omistautuneilta henkilöiltä.

Vaan kuitenkin mielestäni tämä tarkkaan hiottu kokonaisuus on myös se levyn kompastuskivi. Se mikä allekirjoittanutta on aina eniten viehättänyt Behexenin musiikissa, on juurikin se alkupään tuotannon rosoisuus, aggressiivisuus ja roihuava tunteenpalo, joka teki mielestäni Behexen ulossaannista omalla tavallaan uniikkia. Ja vaikka sisältö on teräksenkovaa kuultavaa, tämä uniikki ote tuntuu nyt hautautuneen komean kokonaisuuden alle.

Missään nimessä en sano että Nightside Emanations on huono levy. Mutta erittäin ristiriitainen kyllä. Näin kärjistettynä yhteenvetona voidaan todeta, että "mikä tekee tästä hyvän tekee siitä huonon, mikä tekee tästä huonen tekee siitä hyvän". Silti suosittelen kuuntelemaan tämän levyn, sillä se että se herättää tunteita, ehkä ristiriitaisiakin, on parempi kuin että se ei vaikuttaisi mitenkään.

Heil Lilith, Heil Samael, Heil Azazel!!!
8/10

Neutron Hammer: Iron Storm Evocation

Kun bändin nimi on otettu Vomitorin kappaleesta, kansikuvan on tehnyt Sad-X kitaristi Kriss Hades ja tyyli on black/thrahs metal, on Neutron Hammer ehdottomasta ansainnut statuksensa "Suomen Australiaisimpa bändinä". Yhden demon ja kahden vahvan EP:n jälkeen Primitive Reaction julkaisi NH:n ensimmäisen täyspitkän levyn.
Kansikuvan ratumiehen lailla Neutron Hammer karauttaa taistelukentälle sen enempiä säästelemättä ja jakaa mustan metallin oikeutta sääsämättä ketään. Jo kappaleiden nimet (Sodomorgia, Devastion Ritual, War Fucking War, Preacher of Blasphemy) tekevät selväksi että nyt mennään vanhan liiton merkeissä. Reilut puoli tuntia kellottava levy pieksää ja rankaisee kovalla kädellä, kuulostaen hyvin pitkälle siltä miltä Australian tunnetuimmatkin black/thrash jyrät. Soundit ovat asiaan kuuluvan tunkkaiset ja kappaleet hyvin riffipainotteisia. Lopussa saadaan vielä hiukan vaihtelua keskitempoisen Menstrual Mass kapaleen kanssa. Kyseinen kappalehan kuultiin jo ns. maistiaisena ja toimii painostavine tunnelmineen oivana lopettajana levylle. Soundit ovat juuri sopivan tunkkaiset, kuten pitääkin.
Kokonaisuuten on kuitenkin pakko todeta, että vaikka Iron Strom Evocation onkin erittäin toimiva kokonaisuus ja perusasia hallinnassa, se ei tarjoa kuulijalleen oikein mitään erityistä tai uutta. Ainakaan mitään sellaista jota tämän tyylisuunnan pioneerit eivät olisi jo tarjonneet. Samoten myös tällainen suoravaavainen tykitys toimi huomattavasti paremmin lyhyempinä annoksina, kuten Damnation's Bringer ja Extermination Kommand EP:llä.
Kokonaisuutena Iron Stomr Evocation toimii omillaan omalla kentällään. Kuten jo sanoin, mitään uniikkia ei tältä levyltä löydy. Mutta toisaalta, pitääkö sitä aina löytyä kun perusasiat ovat hallussa varmalla otteella.

7/10

Hämys: Tie Näyttää Paikkani

Hämys on allekirjoittaneelle melko uusi tuttavuus, vaikka mistään ihan uudesta bändistä ei olekkaan kyse. BM.fi forumilla törmäsin mainokseen bändin uudesta EP:stä, jossa bändin tyyliä kuvattiin sanoin: "black metal filled with punkish spirit". Tilasin sitten levynsuoraan bändiltä ja otin sen arvioitavaksi.

Levy lähtee käyntiin todellakin melkoisen punk-henkisellä black metallilla, mutta pian sai huomata että kappaleista löytyy paljon muutakin. Suoraviivaisemman paahtamisen vastapainona löytyy hitaampia ja folk-henkisiä osuuksia, akustista kitaraa ja puhtaita vokaaleja. Kuulostaa ehkä melkoisen sekavalta kokonaisuudelta, mutta käytännön kuuntelu todistaa että kyllä tämä toimii. 

Näitä edellämainitsemia elementtejä on osattu käyttää juuri oikealla tavalla. Siirtyminen kiukkuisemmasta soitosta rauhallisempiin kohtiin sujuu varsin sulavasti ilman että se kovasti töksähtäisi korvaan. Tie Näyttää Paikkani on siitä hyvä levy, että kokonaisuus kuulostaa hyvältä ja eritoten persoonalliselta. Pientä viilattavaa kyllä löytyy sieltä täältä. Esim. kitarat voisivat polkea astetta raskaammin punk-osioissa. Ja puhtaan laulun suhteen laulajan kannattaa vielä treenata, sillä paikoin tämä puhdas ulossaanti kaipaisi enemmän sitä eeppistä voimaa taustalle. Kun lauletaan puhtaasti, lauletaan täydellä voimalla. Sävellystyötä on kyllä pakko hekuttaa. Siitä on hetki kun uudemmalta bändiltä olen kuullut näin hyvää ja eritoten uniikkia työtä.

Suosittelen ehdottomasti tutustumaan tähän tallenteeseen.

9/10

Vuohi: Rising Era of the Goat

Jo nimestä ja kannesta voi päätellä luvassa on barbaarista black/death metallia. Ei tässä kauheasti selitellä, kun Vuohi vapauttaa sotakoirat, jotka repivät kaiken eteensä sattuvan verisiksi roisekeiksi seinille. Pituudella tätä ei ole pilattu; Kymmenen kappaletta runnotaan läpi reilussa 20 minuutissa.

Useimmilla tämän tyylin bändeillä menee yleensä useamman demon verran ennen kuin oma tyyli alkaa löytyä hyvien kappaleiden muodossa. Vuohi ei tästä ongelmasta kärsi. Tyyli on tosiaan, kuten jo nimestä ja kansistakin ehkä voi päätellä, tyylisuunta on black/death/grind metal. Mukana kuitenkin on myös vanhemman liito keskitempoisen death metallin hengessä tehtyä riffettely, vaikka missään vaiheessa ei hirveästi hidastellakkaan. Koukkuja riffeistä löytyy vaikka millä mitalla.

Paras sana kuvailla tätä EP:tä on "tulivoimainen". Vokaalit ovat hyvin suoraviivaiset ja kiukkuiset. ja soundit sopivasti balansissa: sopivan raa'at muttei liikaa. Ja riffittely on brutaalin kuuloista ja jokainen instrumentti toimii alueellaan. Basso-keskitys luo sopivaa pohjaa riffeille rumpujen tulittaessa kuin konekivääri.

Kaikenkaikkiaan kyseessä on mainio, joskaan ei mikään omaperäisin, demo. Kun perusasiat ovat näin hyvin hallussa, erottuu Vuohi ehdottomasti edukseen nykypäivän demojen ylitarjonnan joukosta.

8/10

Pidä naapuristosi siistinä...

Hammer Open Air 2012 21.7/Lauantai

Ja nyt vihdoinkin saan laitettua julki toisen osan Hammer Open Air festivaalien raportistania. 

Hyvin nukutun yön jälkeen suoritimme toipumisen D-666 tulivoimaisesta hyökkäyksestä tuhdin brunssin ja American Dad 4. tuotantokaupen voimin. Siinä klo. 14.00 jälkeen suuntasimme sturm-auton keulan kohti Lietoa. Aamulla oli ollut hieman sadetta. Tämä seikka sai meidät miettimään että missä kunnossa tapahtuma-alueen kenttä tulisi olemaan. Pelko mistään Woodstockin kaltaisesta osoittautui kuitenkin turhaksi, vaikka Mannin takapihan maa olikin sateen voimasta hivenen pehmennyt. 

Saavuimme paikalle sopivasti Charnel Windsin aloittaessa. Heti alkuun todettakoon, että CW kärsi siitä samasta kuin Urfaust, eli auringon valosta. Tällainen materiaali on ehdottomasti sisätilojen tavaraa. Täsät huolimatta bändi soitti erittäin tiukan setin, joka painottui melko pitkälle yhtyeen täyspitkän Der Teufelsbundin materiaaliin, mutta kappaleita kuultiin silti muiltakin yhtyeen tallenteilta. Hyvä niin, sillä CW moniulotteisempi materiaali kyllä pieksee useamman muun "occult-luciferian.etc. black metal" yrittäjän mennen tullen. Kitaristi Shu-Anandan puhtaat vokaalit kuulostivat suorastaan jumalaisille. Soundit toimivat ihan hyvin ja ulkoinen olemuskin oli sopivan rujo. Tällaiselle nykyään suorastaan ylitarjonnasta kärsivälle "occult black metal" tyylisuunnalle pakolliset kaavut olivat jätetty pois. Vähän tietenkin tunnelmaa latisti se, että loppusetin laulaja istui sikaria polttaen ja viiniä lipittänen lavan reunalla. Ja lensi se pullo sitten tyhjettyään yleisön sekaan.

Seuraavaksi Metallihelvetti lavalla aloitti länsinaapuristamme tullut Portrait. Bändi tuli seurailtua vähän taaempaa siinä kojujen tarjontaan tutustuessa ja tuttujen kanssa kuulumisia vaihdellessa mutta kyllähän tuo Mercyfull Fate henkinen tykitys tomi. Ja Per Karlson on ihan helvetin uskomaton teräskurkku. 

Tässä vaiheessa piti taas polkaista Hakkapeliitan logistinen palvelu päällensä, mistä syystä harmillisesti Necrophobic jäi väliin. Mutta juuri samalla hetkellä kun astuin takaisin alueelle, Asphyx aloitti settinsä. Tuli otettua muutama juoksuaskel sinne eturivin tuntumaan je heiluttua sitten hulluna koko tunnin ajan, sillä Hollannin kuolonpartio oli D-666 sotakoneen ohella niitä bändejä joita tulin vartavasten katsomaan. 

Jos Jalometalli 2009 Asphyx keikka olikin ollut kova, nyt tykitettiin vielä kahta kauheammin. Materiaalia tuli aika tasaisesti vähän joka levyltä. Bändi oli kovassa vedossa ja sai lietsottua yleisönkin heilumaan, iskemään nyrkkiä ilmaan ja pittaamaan. Innostuipa joku vielä heittämään mustat pitsiset pikkuhousut lavalle, jotka tosin taisivat laulaja Martin van Drudenin suorittaman haju-analyysin perusteella kuulua miehelle. Too bad :( Vaan eipä siinä, kyllä tätä keskitempoista kuolemaa olisi vielä kuunnellut mielellään pitempäänkin, sillä tunnin setti tuntui olevan melko pian ohi. Ja tulipahan todistettua että Van Druden on Reinfeldin ja T.Koivusaaren ohella yksi maailman parhaista death metal kurkuista. Miehen pirunkeuhkojen särinä on niin levyllä kuin livenä aivan huikaisevan kuuloista.

Seuraava seuraamani bändi oli Marduk. Ruotsin BM veteraani ei kuulemma ollut oikein tyytyväinen siihen että joutui esiintymään pienemmällä lavalla. Niin tai näin, ehkä juuri tästä syystä yhtyeen ulossaanti oli erittäin kiukkuista ja väkivaltaista heit Black Tormentor of Satan avauksesta alkaen. Armoa tai hidastelua ei paljoa tunnettu. Ja kyllähn niitä iskuja jaettiin; Materializaed in Stone, jämäkällä basson soitolla murskannut Womb of Perishableness, uuden levyn nimikkoraita The Serpent Sermon ja setin päättänyt Panzer Divison Marduk. Tästä olikin sitten hyvä suunnata takaisin kohti kotkan pesää, näin ollen katsomatta jäi Shape of Despair ja yllätyskeikan vetänyt Rob the Coffinshaker (korjaus siis perjantain arvosteluun, Rob ei esiintynyt Gehennan setin jälkeen vaan SoD:n)

Kiitokset KRK, ensi vuonna taas uudestaan.

Veteraanin Iltahuuto

Mentorini ja suurin esikuvani lähti eilen viimeiseen iltahuuton.

Lepää rauhassa, siellä missä on ikuinen rauha ja onni...

Hammer Open Air 2012 20.7/Perjantai

Nyt muutaman toipumispäivän jälkeen avaa Hakkapeliitta sanaisen arkkunsa menneenä viikonloppuna Liedossa järjestetystä Hammer Open Air metallifestivaalista. Kyseessähän oli siis jo kolmatta kertaa järjestettävä tapahtuma joka on marssittanut lavalle sellaisia UG-skenen kovia nimiä kuten ensimmäistä kertaa Suomessa vierailleet Autopsy & Absu, sekä sellaisiakin vähemmän täällä käyneitä nimiä kuten Inquisition, Grand Belial's Key, Gospel Of The Horns, ja takuuvarmoja kotimaisia kuten Satanic Warmaster, Stormheit, Goatmoon etc. 

Tänä vuonna Hammer kuitenkin oli kokenut suuren muutoksen, sillä kahtena aiempana vuonna juhlapaikkana toiminut Ilmarisen Metsäpirtti oli vaihtunut Mannin Navettaan. Myöskään esiintyjälistalla ei ollut tänä vuonna sellaisia harvinaisuuksia mitä viime vuonna, joten liikkeelle lähdettiin aavistuksen varautuneista asemista.

Saavuin alueella noin 14.20 juuri parhaiksi toteamaan että Assaulter oli juuri lopettanut settinsä. Sääli sinänsä, sillä kyseinen aussie-black/thrash porukka olisi jossain määrin kiinnostanut, vaikkei mitenkään tuttu nimi ollutkaan. Jotenkin australialaisuutta voi pitää takeena siitä, että mitkäli tyylinä on mustempi thrahs-metal, ei sillä kauheasti metsään mennä. No, ehkä ensi kerralla sitten.

Aurinko porotti sen verran, että piti käydä hakemassa ruokakojulta vesipullo. Jonoa ei onneksi vielä tällöin ollut. Myös mukanani ollut kaveri kävi toteamassa, että anniskelun puoli toimi moitteetta, juomat sai ripeästi, hinnat kohtuulliset (kaljat siinä 5 euron paikkeilla ja siiderit/lonkerot hiukan yli, tökeistä 50 centin panttia), ja valikoima runsas (normaalin oluen/lonkeron lisäksi paria eri siideriä ja tummaa olutta).

Ja sitten taas itse bändeihin. Pienemmällä Metallihelvetti lavalla aloitteli Cannibal Accident. Eipä tuo oikein iskenyt, vaikka lavalla oli heilumassa enemmänkin väkeä, yksi jäsenistä jossain ihmeen esiliinassa ja pussi päässä. Tähän vielä yhdistettynä tyhmät välispiikit ja aika mitään sanomattomat kappaleet, tuli lähinnä olo että Kummelitko siellä nyt on lavalla hupailemassa. Siispä nyt ehtisi tarkastella aluetta enempi.

Alueellahan ei siis ollut tänä vuonna sisälavaa, vaan kaksi ulkolavaa, jotka olivat asetettu vierekkäin. Alkuun tällainen viritelmä tuntui vähän oudolta, sillä jos nyt mietitään että miltä se kuulostaa kun toinen bändi tekee soundcheckiä toisen soittaessä kymmenen metrin päässä. Tämä pelko kuitenkin osoittautui aiheettomaksi festien edetessä, sillä ainakaan Hakkapeliitan korvat eivät missään vaiheessa häiriintyneet ylimääräisistä äänistä. Alue itsessään oli iso entinen lehmihaka ja paikan backstage/varastot olivat rakennettu isoon, kuulemma noin 100-vuotiaaseen navettaan. Paikka näytti ensin melko mukavalta mutta pian siitä paljastui muutama huono puoli: nimittäin ruohokenttä oli muhkurainen ja alaspäin viettävä, joka takasi sen että mm. kovana raittiusmiehenä tunnettu allekirjoittanutkin käveli kuin 2 promillea veressä alueella liikkuessaan.

Illan mittaan saatin todistaa myös näyttäviä kaatumisia niiltäkin joilla nuo promillet veressä oikeasti olivat.

Tässä välissä oli sitten aikaa käydä tarkastamassa alueen myyntikojut. KRK:n omalta kojulta sai esiintyjien merchandisea, jota ei tosin vielä ollut tässä vaiheessa sinne kauheasti tuotu. KVLT liikkeen kojulta sitten löytyikin tavaraa joka lähtöön, CD:stä kirjoihin ja vinyyleistä paitoihin. Kolmas koju oli Woodcut Recrodsin, josta sai erittäin kohtuulliseen hintaan firman omia T-paitoja ja äänitteitä (yksi CD 6,66, kaksi levyä 10 euroa).  Hyviä kauppoja tuli tehtyä, mm. helvetin hieno Behexen: By the Blessing of Satan t-paita, ja tuttuja tuli tavattua enemmänkin.

Seuraavaksi Hakkapeliitan huomio kiintyi Metallihelvetti lavalla death/doom/black metallista hidasteluaan  soittaneeseen Swallowediin. Yhtye ei allekirjoittaneelle ollut mitenkään tuttu, mutta kaapuihin, eläinten luihin ja okkultistisiin symboleihin pukeutuneet soittajat tarjoilivat varsin hyvän kuuloista settiä, vaikkei tällainen hidastelu välttämättä ihan parhaimmillaan olekkaan kirkkaassa päivänvalossa.

Tässä vaihessa Hakkapeliitta joutui poistumaan hetkeksi alueelta logistisia palveuita hoitamaan, mistä syystä harmillisesti Jess and the Ancient Ones ja Gehennah jäivät välii. Harmi sinänsä, varsinkin kun kuulin jälkeenpäin että Rob Coffinshaker oli esittänyt vielä oman yllätysshown Gehennahin setin loppuun. 

Saavuin kuitenkin takaisin parahiksi hiukan ennen kuin Unholy aloitti. Tätä ennen kävin KRK:n kojulla kääntymässä vain todetakseni että Urfaustin komeat keikkapaidat ja aivan helvetin komeat Irwin-patchit oli myyty loppuun. 

Unholy kaikessa kulttimaineessaan on jäänyt kuitenkin allekirjoittaneelle aika vähäiselle kuuntelulle. Kun miehet sitten saapuivat lavalle, tuli asusteiden perusteella ensin ihmeteltyä että tuliko sieltä nyt lavalle metalibändi vai kamariorkesteri. Unholyn hienous kuitenkin avautui kun soitto alkoi. Nimittäin hassuista asuista, entuudestaan tuntemattomasta kappalemateriaalista ja valoisasta ajankohdasta huolimatta bändin musiikki piti hypnoottisella tavalla otteessaan koko keikan ajan. On se Unholy vaan ihmeellinen bändi.

Sitten olikin vuorossa kovasti odotettu Urfaust. Vom Gesicht und Rätsel kappaleella alkanut alkoholistinen riitti ei päässyt ihan parhaimpiin sfääreihin, johtune ehkä vääränlaisesta paikasta. Vaikka soitto mainiosti kulkikin ja IX:llä on aivan uskomaton lavakarisma, Urfaust on niitä bändejä jotka on tarkoitettu ehdottomasti pimeälle sisälavalla. Hyvä keikka siitä huolimatta. Hail Urfaust!!!

Mutta tulihan se kunnon rankaisu sieltä viimein. Nimittäin Iso-D (enkä nyt puhu eräästä jähmeäliikkeisestä 70-luvun takatukkaisesta diskomiehestä) eli aussien oma Deströyer 666 tuli, näki ja voitti. Rise of the Predator aloitti sellaisen kunnon hittikimaran, jossa kuultiin mm. Trialed by Fire, Blood for Blood, I am no Deceived, Revalations, I am the Wargod ja encorena se pari vuotta sitten Klubilla soittamatta jäänyt Eternal Glory of War. KK Warslutin iskuryhmä oli kyllä sellaisessa iskussa että ei paremmasta väliä. Armoa ei annettu eikä sitä kyllä pyydettykkään, kun kappaleet runnottiin silkalla voimalla ja raivolla eteenpäin. Tästä olikin sitten hyvä suunnata takaisin Kotkanpesään keräämään voimia huomiselle.