Ja nyt vihdoinkin saan laitettua julki toisen osan Hammer Open Air festivaalien raportistania.
Hyvin nukutun yön jälkeen suoritimme toipumisen D-666 tulivoimaisesta hyökkäyksestä tuhdin brunssin ja American Dad 4. tuotantokaupen voimin. Siinä klo. 14.00 jälkeen suuntasimme sturm-auton keulan kohti Lietoa. Aamulla oli ollut hieman sadetta. Tämä seikka sai meidät miettimään että missä kunnossa tapahtuma-alueen kenttä tulisi olemaan. Pelko mistään Woodstockin kaltaisesta osoittautui kuitenkin turhaksi, vaikka Mannin takapihan maa olikin sateen voimasta hivenen pehmennyt.
Saavuimme paikalle sopivasti Charnel Windsin aloittaessa. Heti alkuun todettakoon, että CW kärsi siitä samasta kuin Urfaust, eli auringon valosta. Tällainen materiaali on ehdottomasti sisätilojen tavaraa. Täsät huolimatta bändi soitti erittäin tiukan setin, joka painottui melko pitkälle yhtyeen täyspitkän Der Teufelsbundin materiaaliin, mutta kappaleita kuultiin silti muiltakin yhtyeen tallenteilta. Hyvä niin, sillä CW moniulotteisempi materiaali kyllä pieksee useamman muun "occult-luciferian.etc. black metal" yrittäjän mennen tullen. Kitaristi Shu-Anandan puhtaat vokaalit kuulostivat suorastaan jumalaisille. Soundit toimivat ihan hyvin ja ulkoinen olemuskin oli sopivan rujo. Tällaiselle nykyään suorastaan ylitarjonnasta kärsivälle "occult black metal" tyylisuunnalle pakolliset kaavut olivat jätetty pois. Vähän tietenkin tunnelmaa latisti se, että loppusetin laulaja istui sikaria polttaen ja viiniä lipittänen lavan reunalla. Ja lensi se pullo sitten tyhjettyään yleisön sekaan.
Seuraavaksi Metallihelvetti lavalla aloitti länsinaapuristamme tullut Portrait. Bändi tuli seurailtua vähän taaempaa siinä kojujen tarjontaan tutustuessa ja tuttujen kanssa kuulumisia vaihdellessa mutta kyllähän tuo Mercyfull Fate henkinen tykitys tomi. Ja Per Karlson on ihan helvetin uskomaton teräskurkku.
Tässä vaiheessa piti taas polkaista Hakkapeliitan logistinen palvelu päällensä, mistä syystä harmillisesti Necrophobic jäi väliin. Mutta juuri samalla hetkellä kun astuin takaisin alueelle, Asphyx aloitti settinsä. Tuli otettua muutama juoksuaskel sinne eturivin tuntumaan je heiluttua sitten hulluna koko tunnin ajan, sillä Hollannin kuolonpartio oli D-666 sotakoneen ohella niitä bändejä joita tulin vartavasten katsomaan.
Jos Jalometalli 2009 Asphyx keikka olikin ollut kova, nyt tykitettiin vielä kahta kauheammin. Materiaalia tuli aika tasaisesti vähän joka levyltä. Bändi oli kovassa vedossa ja sai lietsottua yleisönkin heilumaan, iskemään nyrkkiä ilmaan ja pittaamaan. Innostuipa joku vielä heittämään mustat pitsiset pikkuhousut lavalle, jotka tosin taisivat laulaja Martin van Drudenin suorittaman haju-analyysin perusteella kuulua miehelle. Too bad :( Vaan eipä siinä, kyllä tätä keskitempoista kuolemaa olisi vielä kuunnellut mielellään pitempäänkin, sillä tunnin setti tuntui olevan melko pian ohi. Ja tulipahan todistettua että Van Druden on Reinfeldin ja T.Koivusaaren ohella yksi maailman parhaista death metal kurkuista. Miehen pirunkeuhkojen särinä on niin levyllä kuin livenä aivan huikaisevan kuuloista.
Seuraava seuraamani bändi oli Marduk. Ruotsin BM veteraani ei kuulemma ollut oikein tyytyväinen siihen että joutui esiintymään pienemmällä lavalla. Niin tai näin, ehkä juuri tästä syystä yhtyeen ulossaanti oli erittäin kiukkuista ja väkivaltaista heit Black Tormentor of Satan avauksesta alkaen. Armoa tai hidastelua ei paljoa tunnettu. Ja kyllähn niitä iskuja jaettiin; Materializaed in Stone, jämäkällä basson soitolla murskannut Womb of Perishableness, uuden levyn nimikkoraita The Serpent Sermon ja setin päättänyt Panzer Divison Marduk. Tästä olikin sitten hyvä suunnata takaisin kohti kotkan pesää, näin ollen katsomatta jäi Shape of Despair ja yllätyskeikan vetänyt Rob the Coffinshaker (korjaus siis perjantain arvosteluun, Rob ei esiintynyt Gehennan setin jälkeen vaan SoD:n)
Kiitokset KRK, ensi vuonna taas uudestaan.
Seuraava seuraamani bändi oli Marduk. Ruotsin BM veteraani ei kuulemma ollut oikein tyytyväinen siihen että joutui esiintymään pienemmällä lavalla. Niin tai näin, ehkä juuri tästä syystä yhtyeen ulossaanti oli erittäin kiukkuista ja väkivaltaista heit Black Tormentor of Satan avauksesta alkaen. Armoa tai hidastelua ei paljoa tunnettu. Ja kyllähn niitä iskuja jaettiin; Materializaed in Stone, jämäkällä basson soitolla murskannut Womb of Perishableness, uuden levyn nimikkoraita The Serpent Sermon ja setin päättänyt Panzer Divison Marduk. Tästä olikin sitten hyvä suunnata takaisin kohti kotkan pesää, näin ollen katsomatta jäi Shape of Despair ja yllätyskeikan vetänyt Rob the Coffinshaker (korjaus siis perjantain arvosteluun, Rob ei esiintynyt Gehennan setin jälkeen vaan SoD:n)
Kiitokset KRK, ensi vuonna taas uudestaan.
