Nyt muutaman toipumispäivän jälkeen avaa Hakkapeliitta sanaisen arkkunsa menneenä viikonloppuna Liedossa järjestetystä Hammer Open Air metallifestivaalista. Kyseessähän oli siis jo kolmatta kertaa järjestettävä tapahtuma joka on marssittanut lavalle sellaisia UG-skenen kovia nimiä kuten ensimmäistä kertaa Suomessa vierailleet Autopsy & Absu, sekä sellaisiakin vähemmän täällä käyneitä nimiä kuten Inquisition, Grand Belial's Key, Gospel Of The Horns, ja takuuvarmoja kotimaisia kuten Satanic Warmaster, Stormheit, Goatmoon etc.
Tänä vuonna Hammer kuitenkin oli kokenut suuren muutoksen, sillä kahtena aiempana vuonna juhlapaikkana toiminut Ilmarisen Metsäpirtti oli vaihtunut Mannin Navettaan. Myöskään esiintyjälistalla ei ollut tänä vuonna sellaisia harvinaisuuksia mitä viime vuonna, joten liikkeelle lähdettiin aavistuksen varautuneista asemista.
Saavuin alueella noin 14.20 juuri parhaiksi toteamaan että Assaulter oli juuri lopettanut settinsä. Sääli sinänsä, sillä kyseinen aussie-black/thrash porukka olisi jossain määrin kiinnostanut, vaikkei mitenkään tuttu nimi ollutkaan. Jotenkin australialaisuutta voi pitää takeena siitä, että mitkäli tyylinä on mustempi thrahs-metal, ei sillä kauheasti metsään mennä. No, ehkä ensi kerralla sitten.
Aurinko porotti sen verran, että piti käydä hakemassa ruokakojulta vesipullo. Jonoa ei onneksi vielä tällöin ollut. Myös mukanani ollut kaveri kävi toteamassa, että anniskelun puoli toimi moitteetta, juomat sai ripeästi, hinnat kohtuulliset (kaljat siinä 5 euron paikkeilla ja siiderit/lonkerot hiukan yli, tökeistä 50 centin panttia), ja valikoima runsas (normaalin oluen/lonkeron lisäksi paria eri siideriä ja tummaa olutta).
Ja sitten taas itse bändeihin. Pienemmällä Metallihelvetti lavalla aloitteli Cannibal Accident. Eipä tuo oikein iskenyt, vaikka lavalla oli heilumassa enemmänkin väkeä, yksi jäsenistä jossain ihmeen esiliinassa ja pussi päässä. Tähän vielä yhdistettynä tyhmät välispiikit ja aika mitään sanomattomat kappaleet, tuli lähinnä olo että Kummelitko siellä nyt on lavalla hupailemassa. Siispä nyt ehtisi tarkastella aluetta enempi.
Alueellahan ei siis ollut tänä vuonna sisälavaa, vaan kaksi ulkolavaa, jotka olivat asetettu vierekkäin. Alkuun tällainen viritelmä tuntui vähän oudolta, sillä jos nyt mietitään että miltä se kuulostaa kun toinen bändi tekee soundcheckiä toisen soittaessä kymmenen metrin päässä. Tämä pelko kuitenkin osoittautui aiheettomaksi festien edetessä, sillä ainakaan Hakkapeliitan korvat eivät missään vaiheessa häiriintyneet ylimääräisistä äänistä. Alue itsessään oli iso entinen lehmihaka ja paikan backstage/varastot olivat rakennettu isoon, kuulemma noin 100-vuotiaaseen navettaan. Paikka näytti ensin melko mukavalta mutta pian siitä paljastui muutama huono puoli: nimittäin ruohokenttä oli muhkurainen ja alaspäin viettävä, joka takasi sen että mm. kovana raittiusmiehenä tunnettu allekirjoittanutkin käveli kuin 2 promillea veressä alueella liikkuessaan.
Illan mittaan saatin todistaa myös näyttäviä kaatumisia niiltäkin joilla nuo promillet veressä oikeasti olivat.
Tässä välissä oli sitten aikaa käydä tarkastamassa alueen myyntikojut. KRK:n omalta kojulta sai esiintyjien merchandisea, jota ei tosin vielä ollut tässä vaiheessa sinne kauheasti tuotu. KVLT liikkeen kojulta sitten löytyikin tavaraa joka lähtöön, CD:stä kirjoihin ja vinyyleistä paitoihin. Kolmas koju oli Woodcut Recrodsin, josta sai erittäin kohtuulliseen hintaan firman omia T-paitoja ja äänitteitä (yksi CD 6,66, kaksi levyä 10 euroa). Hyviä kauppoja tuli tehtyä, mm. helvetin hieno Behexen: By the Blessing of Satan t-paita, ja tuttuja tuli tavattua enemmänkin.
Seuraavaksi Hakkapeliitan huomio kiintyi Metallihelvetti lavalla death/doom/black metallista hidasteluaan soittaneeseen Swallowediin. Yhtye ei allekirjoittaneelle ollut mitenkään tuttu, mutta kaapuihin, eläinten luihin ja okkultistisiin symboleihin pukeutuneet soittajat tarjoilivat varsin hyvän kuuloista settiä, vaikkei tällainen hidastelu välttämättä ihan parhaimmillaan olekkaan kirkkaassa päivänvalossa.
Tässä vaihessa Hakkapeliitta joutui poistumaan hetkeksi alueelta logistisia palveuita hoitamaan, mistä syystä harmillisesti Jess and the Ancient Ones ja Gehennah jäivät välii. Harmi sinänsä, varsinkin kun kuulin jälkeenpäin että Rob Coffinshaker oli esittänyt vielä oman yllätysshown Gehennahin setin loppuun.
Saavuin kuitenkin takaisin parahiksi hiukan ennen kuin Unholy aloitti. Tätä ennen kävin KRK:n kojulla kääntymässä vain todetakseni että Urfaustin komeat keikkapaidat ja aivan helvetin komeat Irwin-patchit oli myyty loppuun.
Unholy kaikessa kulttimaineessaan on jäänyt kuitenkin allekirjoittaneelle aika vähäiselle kuuntelulle. Kun miehet sitten saapuivat lavalle, tuli asusteiden perusteella ensin ihmeteltyä että tuliko sieltä nyt lavalle metalibändi vai kamariorkesteri. Unholyn hienous kuitenkin avautui kun soitto alkoi. Nimittäin hassuista asuista, entuudestaan tuntemattomasta kappalemateriaalista ja valoisasta ajankohdasta huolimatta bändin musiikki piti hypnoottisella tavalla otteessaan koko keikan ajan. On se Unholy vaan ihmeellinen bändi.
Sitten olikin vuorossa kovasti odotettu Urfaust. Vom Gesicht und Rätsel kappaleella alkanut alkoholistinen riitti ei päässyt ihan parhaimpiin sfääreihin, johtune ehkä vääränlaisesta paikasta. Vaikka soitto mainiosti kulkikin ja IX:llä on aivan uskomaton lavakarisma, Urfaust on niitä bändejä jotka on tarkoitettu ehdottomasti pimeälle sisälavalla. Hyvä keikka siitä huolimatta. Hail Urfaust!!!
Mutta tulihan se kunnon rankaisu sieltä viimein. Nimittäin Iso-D (enkä nyt puhu eräästä jähmeäliikkeisestä 70-luvun takatukkaisesta diskomiehestä) eli aussien oma Deströyer 666 tuli, näki ja voitti. Rise of the Predator aloitti sellaisen kunnon hittikimaran, jossa kuultiin mm. Trialed by Fire, Blood for Blood, I am no Deceived, Revalations, I am the Wargod ja encorena se pari vuotta sitten Klubilla soittamatta jäänyt Eternal Glory of War. KK Warslutin iskuryhmä oli kyllä sellaisessa iskussa että ei paremmasta väliä. Armoa ei annettu eikä sitä kyllä pyydettykkään, kun kappaleet runnottiin silkalla voimalla ja raivolla eteenpäin. Tästä olikin sitten hyvä suunnata takaisin Kotkanpesään keräämään voimia huomiselle.
